Thanks!

Jos voisin kuulla koko maailman kaikki rukoukset (onneksi en voi...), ja voisin laskea, kuinka paljon niistä on kiitos- ja kuinka paljon pyyntörukouksia, olisi jälkimmäisiä varmasti rutkasti enemmän. On niin helppoa pyytää Jumalaa tekemään sitä ja tätä. Aina on joku huonosti, ja elämää voisi parantaa vaikka kuinka. Elämä alkaakin helposti pyöriä vain omien ongelmien ja murheiden ympärillä, ja kaikki hyvä jää näkemättä. Silloin on helpompi kiittää, kun menee hyvin, se on selvä, mutta siltikin kiitosrukous meinaa usein unohtua.

Olin tänä keväänä kolme kuukautta Saksassa, ja siellä eräs mies kertoi, kuinka oli viikon ajan kirjoittanut joka päivä ylös kymmenen eri asiaa, joista on kiitollinen. Ensimmäiset päivät olivat menneet helposti, mutta kyllä niitä aiheita kiitollisuuteen riitti kuitenkin vaikka kuinka. Olisikin tosi huippua joskus saada aikaiseksi joku pidempi ajanjakso, jolloin säännöllisesti kirjoittaisi ylös, mitä kaikkea hyvää elämästä löytyy. Loppujen lopuksi kiitollisuus syntyykin ihan pienistä asioista, jotka täytyy vain huomata. Jos ei osaa kiittää pienistä asioista, on vaikeaa kiittää myöskään suurista.

Kyllä Jumala varmaan usein pyörittelee päätään (olisi muuten mielenkiintoista nähdä miten tuo tapahtuisi...) ja ihmettelee, kuinka tyhmiä me ihmiset olemme, kun Hän koko ajan jakaa meille lahjojaan, emmekä me edes kiitosta sano vaan vaadimme vain jatkuvasti lisää. Oi voi.

Kyllä minä tiedän. Vai tiedänkö?

Usein kuulee rukoiltavan, että anna sitä ja anna tätä ja tee sitä ja tee tätä. Sitten olen onnellinen, ja kaikki on hyvin, kun olet toteuttanut juuri nämä rukoukseni juuri siten miten itse haluan.

Kirjoitin vuosi sitten keväällä ylioppilaaksi, ja tuttu ja turvallinen lukioelämä oli takana. Olin miettinyt mielessäni, miten elämäni siitä eteenpäin jatkuisi. Mutta kuinkas kävikään, suunnitelmani eivät sitten toteutuneetkaan. Silloin harmitti, sillä ajattelin tietäväni, mikä minulle on parhaaksi. Kun nyt kuitenkin vertaan omia silloisia suunnitelmiani ja sitä, mitä minulle on kuluneen vuoden aikana tapahtunut, ei ole epäilystäkään, kumpi oli parempi vaihtoehto. Tämä välivuosi on ollut elämäni paras vuosi (tähän mennessä ainakin), ja asiat lutviutuivat paljon paremmin kuin olin itse edes osannut kuvitella. Onneksi en siis taaskaan saanut tahtoani läpi.

Miksi sitten kuitenkin on niin vaikeaa rukoilla, että Jumala johdata Sinä minun elämääni? Miksen osaa olla murehtimatta ja rukoilla vain, että tapahtukoon Sinun tahtosi? Kyllä ihmismieli on ihmeellinen, sitä luulee tietävänsa vaikka mitä. On aivan liian helppoa unohtaa, että Herra kuitenkin tietää loppujen lopuksi meitä paremmin, mikä meille on hyväksi.

Isä, olisi asiaa

"Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani..." Kuulostaako tutulta? Monella meistä on lapsena ollut jonkinlainen iltarukous. Pienenä iltarukous oli luonnollinen osa iltatoimia, se vain papatettiin läpi, ja sitten silmät kiinni ja krooh pyyh. Kummasti on rukoilemiseni vuosien kuluessa muuttunut, ja tulee varmasti vielä muuttumaankin.

Tässä blogissa tulen vähän jakamaan omia ajatuksiani rukouksesta. Koska kahta täsmälleen samanlaista rukoilijaa ei tämän pallon pinnalla ole, huomaavat monet varmasti rukoilevansa aika eri tavalla kuin meikäläinen. Mihinkään hienoihin teologisiin dogmeihin en ole syvällisemmin perehtynyt, saatte siis lueskella tällaisen tavallisen tallaajan pieniä ajatuksia ja kokemuksia rukouksen ihmeellisestä maailmasta.

Mutta mitä sitten olen oppinut rukoilemisesta? Ainakin sen, että se on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Ei siis sitä, että minä vain pälätän yksikseni, ja Jumala on jossain kaukana. Rukous on hengellisen elämän kannalta yhtä luonnollista ja välttämätöntä kuin mitä hengitys on ruumiille. Välillä itselle tulee kuitenkin sellainen olo että juu juu, kyllähän tämä jo tiedetään. Kristillisissä piireissä puhutaankin rukouksesta aika paljon, eikä ihme, onhan se niin tärkeä asia. Toivoisinkin, että tulevan kesän aikana voisi moni löytää rukoilemiseen jonkinlaista piristysruisketta. Jos kerran Jumalalla on meille aikaa 24/7, miksi on usein niin, että meillä ihmisillä ei mukamas ole aikaa Hänelle?