Alkaa näköjään kirjoitusote lipsumaan. Ja nyt huomaa paastossa sellaista lässähtämistä, vaikka homma toimiikin hyvin, mutta kun alkaa ajattelemaan liiaksi paaston loppua niin yllättäen huomaan, että ei oikein nappais keskittyä tähän hetkeen.
Kyllä se vaan jotenkin niin on, että liiallinen menneisyyden ja tulevaisuuden vatvominen estää tässä hetkessä elämisen. Ja kuitenkin tässä hetkessä asuu elämä ja ikuisuus. Ja luulen, että vain tässä hetkessä on mahdollisuus kohdata myös Jumala. Täytyis miettiä ja murehtia vain yksi päivä kerrallaan. Sitoutua päivä kerrallaan siihen rakenteeseen, mikä mahdollistaa hetkessä elämisen. Tai vie ainakin sitä kohti. Päivä vain ja hetki kerrallansa.
Taitaapa mennä la-su leiri leiriruokinnassa sitten kuitenkin. Sitä ei näköjään pystykään heittäytymään tästä askeettisemmaksi. Mukavuudenhalu voittaa.
.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti