Iski aamulla tunne, että aivan turhaa koko paasto puuhastelu. Vähän niinko ahdisti. Arvaappa, mikä tuli ensimmäisenä ratkaisuna mieleen-no ruokapa tietysti. Pitsaa tai jotain olis pitänyt saada. Näin olen vastoinkäymiset ratkaissut aina ennen. Nyt tuli kuitenkin mieleen, että jospa en luovuttaisikaan, vaan yrittäisin ratkaista asian muuten. Vähän niinko haastaa itteä tässä tilanteessa.
Keskiviikkoisin on Tesoman kirkossa sellainen aamukirkko. Oli oikein mukava aamunavaus tuo. Kirkon jälkeen kuntoilun pariin. Ja kuntoilun jälkeen tapasin oiken hyvän ystäväni, jonka kanssa rukoilimme. Mutta johon lähti ahistus, joka olisi muuten saattanut vaivata jonkin aikaa.
Vielä on näköjään aika pitkä matka siihen, että hädän tullen ensimmäisenä turvautuisi Jumalaan. Varsinkin, kun ei ole edes mitään kovin merkittävää hätää kohdattavissa. Enempi sellaisia harmituksia. Mutta tänään meni askel jo oikeaan suuntaan.
Paastorukouksia 18
.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Joo, toi on niiiiin tuttua. Kun iskee "himo" omien päätösten tai lupausten rikkomiseen, niin sitä on aikas mainio selitteleen itselleen, että kyllähän sitä nyt aina voi pikkusormen antaa... ja mites siinä sitten yleensä loppuviimein käykään...
Kun osaiskin lähteä etsimään sitä ratkaisua muualta ja vaikka laittaa tosiaan käsiä ristiin.
Lähetä kommentti