Justihin. Taas alkaa päästä pikkuhiljaa arkiseen rytmiin kiinni. Pakko. Tällainen "vapaaherrana" eläminen ei tosiaan sovi ittelle. Pakko saada rytmiä elämään. Vähän liikuntaa ja opiskeluakin oon saanut liikkeelle. Ja rukousta. On taas ollut pakko myöntää se kuinka heikkoa ja haurasta oma usko ja elämä on.
Mutta ajatus siitä että pelastumiseni ei ole kiinni omasta vahvuudestani vaan pelastajani vahvuudesta, Kristuksesta, helpottaa elämää. Yksi virsi tästä aiheesta on pyörinyt pari päivää päässä, joten kai se pakko tänne on laittaa rukoukseksi. Tää on kovaa kamaa ja siinä on jytyä, mutta toimii ittelle juuri siksi. Virsi 289
1.Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja,ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin.
Jos luoksesi en pääse voittajana,saan tappioni tuoda kuitenkin.
2.Jos en voi suoraan Isän syliin juostaja uskon varmuudesta riemuita,saan ahdistuksen yössä sinuun luottaaja ääneen huutaa: Herra, armahda!
3.Jos en voi katsettani sinuun nostaaja lapsen lailla jäädä turviisi,saan katumuksen, tuskan alta pyytää:Nyt minuun tartu, Vapahtajani!
.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti