Arkea

Noniin. Tänään on rukousblogin virallinen aloituspäivä. Rummun pärinää pitäis olla. KOvin arkisesti alkoi tämä kilvoittelu. Aamulla vein lapsia uimahalliin ja iltapäivällä jäähalliin reeneihin. No tulihan sitä sitten itekin vähän liikuttua. Olin jopa uimassa. Illalla vietettiinkin toisen pojan synttäreitä, jossa sainkin olla järjestyksenvalvojana. No ihan hyvinhän ne sujui.

Tänään piti olla oikein harras ja hengellinen rukouspäivä, vaan toisin kävi. Rima putosi jo nousuvaiheessa. Kiire täytti tämän päivän, joka on huono selitys hiljentymättömyydelle ja rukoilemattomuudelle! selitys kuitenkin. Mutta kuitenkin tänään oivalsin jälleen sen mikä tämän yksi vuosi, tuhat rukousta blogin / matkan tärkein pointti. Tärkein näkökulma ja tavoite on itsellä tehdä tilaa rukoukselle ja Jumalalle omaan elämään, ettei päivät vain valu johonkin kaikenlaiseen puuhailuun, varmasti joskus ihan tärkeidenkin asioiden parissa. Päivittäinen hiljentyminen ja rukoileminen ei ole pois mistään puuhailun ajasta, vaan ainakin itsen uskon, että tilan antaminen päivittäin Jumalalle sitouttaa minua itseäni suurempaan voimaan, armoon, jonka varassa säntäilyni ja turha puuhastelu voisi jäädä jopa vähemmälle.

Olen käynyt hiljaisuuden retriiteissä kerran tai pari vuodessa vetaytymässä arjesta hiljaisuuteen rukousten ja mietiskelyiden ääreen. Itselle retriitit on kova juttu, kun voi vain hiljentyä, pysähtyä ja kuunnella Jumalan ääntä. Huomenna maanantaina lähden hiljaisuuden retriittiin, joka kestää keskiviikkoon. Tuntuu oikein mukavalta lähteä. Kertoilen retriitin tuntemuksiani rukousten äärestä torstaina.