Nykyajan ah niin kiireisessä maailmassa rukouksellekin tuntuu jäävän vähemmän aikaa, kun kaikkea muuta tekemistä riittäisi pilvin pimein. Rukous tulee joskus vain huitaistua läpi sellaisella mielellä, että tulipa sekin nyt taas hoidettua.
Ainakin minulle käy liian usein niin, että pälätän Jumalalle kaikenlaista, mutta unohdan itse kuunnella, olisiko Hänellä jotain asiaa minulle. Jos kerran rukous määritellään usein puheeksi Jumalan kanssa, miksi se niin usein jää vain yksipuoliseksi selitykseksi? Eihän potilaskaan lääkärille mennessään valita tuhatta eri vaivaa ja sen tehtyään lähde heti pois. Ei, kyllä hän jää aina odottamaan diagnoosia.
Eikö minulla sitten ole aikaa kuunnella, olenko muka koko ajan niin kiireinen? Vai jätänkö tarkoituksella kuuntelemisen väliin, koska saattaisin saada vastauksia, joita en itse haluaisi kuulla? Niin ja mistä voin tietää varmaksi, mikä on Jumalan puhetta ja mikä vain omia ajatuksiani? On oman mielenrauhan kannalta helpompaa vain pälättää itse ja jättää miettiminen ja kuunteleminen sikseen. Voihan vaikka käydä niin, että Jumala osuu Sanansa kautta tarkastikin johonkin kipeään kohtaan, jonka jättäisin mieluummin rauhaan. Oma mukavuudenhalu estää usein näkemästä, miten asiat oikeasti ovat. Siitäkin huolimatta olisi välillä hyvä pysähtyä rauhassa ja kuulostella, mitä asiaa Jumalalla olisi tänään juuri minulle sen sijaan, että vain pitäisin itse omaa monologiani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti