perjantai 20. kesäkuuta 2008

Liikennevalot

Käsi ylös, kuinka moni on kokenut, ettei Jumala vastaa tarpeeksi pian? Niinpä. Tosi usein tulee turhauduttua, että miksei se Jumala taaskaan vastaa. Rukoilen ja rukoilen, mutta mitään ei näytä tapahtuvan. Rukoilenko vain tyhjää, kun en näe elämässäni mitään muutosta?

Rukousta kuvataankin joskus liikennevaloilla. Punainen: ei, keltainen: odota, vihreä: joo. Jumala ei aina väläytä vihreää valoa ja toteuta kaikkia toiveitamme, vaikka niin haluaisimme. Olisihan se hullua, jos vaikkapa jokainen suomalainen saisi lotossa jättipotin. Ihminen tuijottaa kuitenkin loppujen lopuksi todella usein vain omaan napaansa, eikä pysty oikeasti näkemään, mikä olisi kaikille parhaaksi.

Myös keltainen valo tuntuu usein kurjalta, kuinka kauan minun pitää vielä odottaa? Johan tässä on odotettu ja rukoiltu monta vuotta, kyllä Jumalan pitäisi jo minut palkita. Jotkut rukoilevat koko elämänsä esimerkiksi jonkun läheisen puolesta, mutta mitään ei vuosikymmentenkään jälkeen näytä tapahtuvan. Olenko silloin rukoillut aivan turhaan? Me ihmiset emme kuitenkaan usein näe rukoustemme tuloksia. Jumala tekee hiljaista työtä, jota me emme voi aina ulkoa päin havaita. Hän näkee asiat aivan eri mittakaavassa, minun on siis vain jälleen myönnettävä oma rajallisuuteni.

3 kommenttia:

Kamomilla kirjoitti...

joskus voi olla niin, että muutosta parempaan ei ole havaittavissa. Mutta saattaa olla että muutos pahempaan on jäänyt tapahtumatta

Rukoushelmi kirjoitti...

tottapa totta, hyvä pointti

Anonyymi kirjoitti...

Ite olen ajatellut, että olisi suorastaan pelottavaa, jos joskus oikeasti näkisi kuinka paljon rukous on muuttanut maailmaa ja kuinka moniin rukouksiin on vastattu. Voisi ainakin meikäläiselle olla "too much information".